Tänään, 28.3.20 viime vuonna oli muuttopäivä. Sitä oli edeltänyt kaksi kk kestänyt raivokas remontointi. Kun tulin kaverin kanssa muuttosiivousta tekemään kaksi päivää aiemmin, mieheni näytti haamulta. Huokaisin helpotuksesta kun kuulin että olivat edellisenä iltana saunoneet tavallista pidempään.
Vuodessa on tapahtunut paljon. Tämä paikka tuntuu jo kodilta. Aamulehdessä puhuttiin tänään tunteista ja vuorovaikutuksesta. Siitä luokitellaanko (uudet) ihmiset meihin vai heihin. Kyllä paikalliset jo alkaa olla ”meitä”.
Vaikkei perhekotitoiminta olekaan vielä täysin pyörähtänyt asemaansa, on siitä jo kuitenkin mukavasti kokemusta. Ja vuosihan on kyllä tosi lyhyt aika uuteen elämään siirryttäessä.
Edelleen on aika-ajoin hirvittely-ajatuksia siitä mitä sitä onkaan mennyt tekemään. Mutta kuten eräskin viisas ihminen totesi: Elämässä ei mennä taaksepäin; ainoa suunta on eteenpäin. Siihen ajatukseen turvaten ja syvään hengittäen hirvittelyt saa ainakin hetkeksi kaikkoamaan.
Yhden valaistumisen kokemuksen sain tässä yhtenä aamuna pihalla lintujen laulua kuunnellessani: Hei, kaikki on hyvin juuri nyt! Ja vaikka paljon on kesken ja vaiheessa niin siitä huolimatta JUURI NYT tämä vaihe elämää on hyvää.
Tasan vuosi sitten
