Eli kuinka tähän on tultu?
Kaikki alkoi siitä kun reilut kolme vuotta sitten menin täysin ilman ennakko-odotuksia elämänpolkuhoitoon Tampereen Pispalaan. Hoitaja-Maikki sai hoidon aikana vision ”mummoista” jotka olivat jopa jonossa tulossa luokseni. Hän alkoi kysellä että mistähän tässä voisi olla kysymys. Aluksi olin täysin ihmeissäni ja ymmälläni. Aikamme asiasta keskusteltuamme jostain alitajunnasta nousi ajatus IKÄIHMISTEN PERHEKODISTA. Tämä oli kyllä todella elämänpolkuani muuttava kokemus.
Äitini oli perhehoidon pioneereja, meillä oli lähes koko lapsuuteni ajan mielenterveyskuntoutujia osana perhettämme. Ei ehkä ihan tavallinen perhe. Silti se ei mielestäni silloin ollut millään lailla outoa perhe-elämää.
Nuorena vajaamielishoitaja-opiskelijana (juu, luit oikein) kävimme tutustumassa kehitysvammaisten perhekotiin, ja muistan ajatelleeni että tuo elämäntapa voisi kiinnostaa minuakin.. mutta sitten se unohtui melkein kolmeksikymmeneksi vuodeksi. Kunnes tuli tämä ilmestys.
Elämänkumppanini, puolisoni, lasteni isä ja kotimme taitava remonttimies suhtautui yllättävän positiivisesti tähän ideaan. Tai no, hämäläisittäin vaikeni, joka tarkoittaa usein varmaa ehkää.. Lisäksi ajatuksissamme oli hetken ollut mahdollinen maallemuutto, mutta se oli tyssännyt kysymykseen että mitäs me sitten siellä tekisimme?!
Kolme vuotta lähes päivälleen meni, kun The Kohde löytyi! Kolmeen odotuksen vuoteen mahtui erilaisia henkilökohtaisia-, parisuhde-, ja teineihin liittyviä kriisejä. Sinä aikana myös kävin Pirkanmaan perhehoidon yksikön järjestämän perhehoitajan valmennuksen, ja 1,5 vuotta ehdin tehdä myös ikäihmisten osa-vuorokautista päiväperhehoitoa. Jospa nyt sitten olisimme niin valmiit kuin nyt tällaiseen hyppäykseen voi olla!
