Ei ole helppoa ei. Jännä että tunnevaikeudet alkoivat vasta melkein kahden kuukauden kuluttua muutosta. Ehkä tuo hektinen aika ennen ja kohta muuton jälkeen vei kaikki tuntemukset vauhdilla ohi.
NYT tuntuu. Tuntuu oudolta. Tuntuu ulkopuoliselta. Tuntuu vieraalta. Niinkuin olisi herännyt unesta ja huomannut elävänsä jonkun muun elämää. Upeassa ympäristössä, toki. Paitsi että mihin tahansa katsoo niin hommat on kesken. Pitäisi pitäisi pitäisi. Kaikkea pitäisi saada eteenpäin ja mieluiten heti.
Apujakin on onneksi ollut. Mahtavien ystävien avustuksella on raivattu rantasaunan ympäristöä, siivottu kasvihuone (joka pitäisi vielä purkaa, suoristaa, korjata ja täydentää ehjällä laseilla), perattu kylvölaatikot rikkaruohoista, siivottu puuvajaa ja haketettu valtava määrä puolilahonnutta rankaa ympäri tonttia. Loistojuttu oli myös ystävän suorittama omenapuiden leikkaus.
Sopeutumista helpottaa kovasti se että poika pääsi kuin pääsikin vielä kouluun. Toivomme hartaasti että kahdessa viikossa ehtii luoda ystävyyssuhteita kesän varalle!
Myöskin paikkakunnan väki on ottanut meidät loistavasti vastaan! On toivotettu tervetulleiksi monelta suunnalta, ja käyty tervehtimässä tuoden kukkia ja leivonnaisia. Se lämmittää kyllä todella paljon. Se tuo tunteen, että ehkä tästä mullistuksesta on mahdollista selvitä jokseenkin selväpäisenä. Ehkäpä tämä kylä ja paikka onkin sittenkin osa meidän elämää.