Kaikki on kesken. Aloitan homman, en ehdi tehdä loppuun. Sitten onkin jo jotain muuta tärkeämpää. Aloitan siis seuraavan. Jää kesken.
Keskeneräisyyden sietäminen on ottanut koville. Kuinka se painaakaan kun tietää että ei ole pystynyt saattamaan loppuun haluamaansa asiaa. Ja uudet on jo painamassa päälle. Itseasiassa tuo paine, paino, painaa, kuvaa hyvin sitä mitä keskeneräisyydet tekevät. Ja kuinka kevyeksi tunnen itseni kun vihdoin saan jonkun asian valmiiksi eli painamasta!
Itsekin olen keskeneräinen, meidän suhde on keskeneräinen, tämä talo ja koko projekti on keskeneräinen. Voiko elämä olla silti hyvää vaikka näin on?
Ehkä keskeistä on olla armollinen itselle, toiselle, elämälle, tehtäville. Koska vaikka seinän maalaus, saunan pesu, halkovajan siivous, kasvihuoneen kunnostus ja muuttolaatikoiden purku voivat tulla ”valmiiksi”, elämä itsessään ei koskaan tule. Elämän luonne ei ole päästä johonkin ollakseen sitten valmis. Ja keskeneräisyys onkin vain juuri sitä elämää. Tämän sisäistäminen on ehkä ainoa asia joka oikeasti on kesken.. onneksi minulla on mahtava tilaisuus opetella sitä.