Blog

Kaikki on kesken. Aloitan homman, en ehdi tehdä loppuun. Sitten onkin jo jotain muuta tärkeämpää. Aloitan siis seuraavan. Jää kesken.

Keskeneräisyyden sietäminen on ottanut koville. Kuinka se painaakaan kun tietää että ei ole pystynyt saattamaan loppuun haluamaansa asiaa. Ja uudet on jo painamassa päälle. Itseasiassa tuo paine, paino, painaa, kuvaa hyvin sitä mitä keskeneräisyydet tekevät. Ja kuinka kevyeksi tunnen itseni kun vihdoin saan jonkun asian valmiiksi eli painamasta!

Itsekin olen keskeneräinen, meidän suhde on keskeneräinen, tämä talo ja koko projekti on keskeneräinen. Voiko elämä olla silti hyvää vaikka näin on?

Ehkä keskeistä on olla armollinen itselle, toiselle, elämälle, tehtäville. Koska vaikka seinän maalaus, saunan pesu, halkovajan siivous, kasvihuoneen kunnostus ja muuttolaatikoiden purku voivat tulla ”valmiiksi”, elämä itsessään ei koskaan tule. Elämän luonne ei ole päästä johonkin ollakseen sitten valmis. Ja keskeneräisyys onkin vain juuri sitä elämää. Tämän sisäistäminen on ehkä ainoa asia joka oikeasti on kesken.. onneksi minulla on mahtava tilaisuus opetella sitä.

Ei ole helppoa ei. Jännä että tunnevaikeudet alkoivat vasta melkein kahden kuukauden kuluttua muutosta. Ehkä tuo hektinen aika ennen ja kohta muuton jälkeen vei kaikki tuntemukset vauhdilla ohi.

NYT tuntuu. Tuntuu oudolta. Tuntuu ulkopuoliselta. Tuntuu vieraalta. Niinkuin olisi herännyt unesta ja huomannut elävänsä jonkun muun elämää. Upeassa ympäristössä, toki. Paitsi että mihin tahansa katsoo niin hommat on kesken. Pitäisi pitäisi pitäisi. Kaikkea pitäisi saada eteenpäin ja mieluiten heti.

Apujakin on onneksi ollut. Mahtavien ystävien avustuksella on raivattu rantasaunan ympäristöä, siivottu kasvihuone (joka pitäisi vielä purkaa, suoristaa, korjata ja täydentää ehjällä laseilla), perattu kylvölaatikot rikkaruohoista, siivottu puuvajaa ja haketettu valtava määrä puolilahonnutta rankaa ympäri tonttia. Loistojuttu oli myös ystävän suorittama omenapuiden leikkaus.

Sopeutumista helpottaa kovasti se että poika pääsi kuin pääsikin vielä kouluun. Toivomme hartaasti että kahdessa viikossa ehtii luoda ystävyyssuhteita kesän varalle!

Myöskin paikkakunnan väki on ottanut meidät loistavasti vastaan! On toivotettu tervetulleiksi monelta suunnalta, ja käyty tervehtimässä tuoden kukkia ja leivonnaisia. Se lämmittää kyllä todella paljon. Se tuo tunteen, että ehkä tästä mullistuksesta on mahdollista selvitä jokseenkin selväpäisenä. Ehkäpä tämä kylä ja paikka onkin sittenkin osa meidän elämää.

Roosatarhassa on blogini nimi. Miksi?
Tässä joitakin avauksia asiaan.

Roosa tuo minulle itselleni mieleen jotakin ruusun ja vanhan perinnevärin yhdistelmää. Jotakin menneen ajan tuoksua ja tunnelmaa. Arvelen että sitä meiltä löytyy, nyt ja tulevaisuudessa. Ja roosa on värinä ihana, jopa niin silmille sopiva että maalautin eteisaulan eli sisääntulon vanhan roosan väriseksi. Haaveilen myös maalatusta ruusuköynnöksestä sinne kulkemaan pitkin seiniä..

No entäpä sitten se -tarha osuus? Tarhasta ehkä ensimmäisenä tulee mieleen lastentarha, ja sitten ruusutarha. Kumpikin sopii tänne. No, lapsia nyt ei ihan iän puolesta mutta kyllä sitten muuten. Vanhuus ja lapsuus kulkevat käsikädessä, sanotaan. Sitäpaitsi tarhassahan on aina tarhan täti huolehtimassa ja niinhän meilläkin on, tarhan täti saatavilla. Ja yleensä myös tarhan setä.
Eli roosatarhassahan me ollaan. Tarhamme ensimmäinen ruusu on tulossa huomenna tutustumaan paikkaan. Joten eiköhän täällä kohta pääse roosat, ruusut, kielot, orvokit ja helmilijat kukkaan!

Enpä tiedä olisiko elämä tällähetkellä jotenkin erilaista vaikka ei olisikaan koronaa. Päivät menevät todella nopeasti. Aamupäivät kuluvat kotiopettajana, kuten varmasti monessa muussakin kodissa. Ruoanlaitto haukkaa päivästä ison osan; ja siihenpä tässä onkin hyvä totutella. Sitähän se on sitten jatkossakin.

Luonto tässä ympärillä on ai-van mahtava! Kun astuu ovesta ulos, tuntuu että tulee taivaaseen. Ja aivan oikein, siitäpä oli yhtenä aamuna merkitkin lammessa.

Pehtoori on nautiskellut ulkohommista, risua ja vesakkoa riittää raivattavaksi. Kasvojen väritys alkaa jo muistuttaa rantojen miehiä; no, rannalla hänkin on aikaansa viettänyt.

Tänään saatiin tiskikone käyttöön ja keittiön lavuaari! Suurkiitos putkari-Samille, aivan ihana oli laittaa kone päälle! Keittiö alkaa siis muistuttaa pikkuhiljaa keittiötä.

Vielä kun saisi vähän verhoja ikkunoihin niin johan sitä olis kuin pappilassa konsanaan.

Ja pappilan rouvalta elämänmuutos vei myös tukan!

Kyllä korona antoi lisäjännitystä muuttopäiväämme! Arvelinkin että joitain peruutuksia tulee muuttomiehiltä; no, lopulta tuli kolme peruutusta mutta saatiin tilalle viisi uutta!

Muutto toteutettiin kahdessa osassa niin että aamupäivällä tuli puolet porukasta ja muutama iso pakettiauto+ peräkärry ja kun olivat jo lähteneet tuli loppu porukka ison muuttoauton kanssa. Hallituksen linja piti!

Kyllä sitä tavaraa oli niin maan perusteellisesti vaikka olinkin konmarittanut ja kuskannut kierrätykseen ja vaikka mihin jo valmiiksi.
Kaikkea ei edes saatu saman päivän aikana, meni vielä pari päivää tyhjennellessä pihavarastoa ja kellaria. ”Uskomatonta” oli tunne kun viimein hanskat putos käsistä!

Ja nehän putos aika totaalisesti, muutosta on nyt 1,5 vkoa, eikä kovin montaa laatikkoa ole vieläkään tyhjennetty. Toki tähän vaikuttaa esim. täysin keskeneräinen keittiö, sinne ei tule vielä ei sähkö eikä vesi. Kaappien ovet ja laatikoiden etusarjat myöhästyivät toimituksesta myös joten kovin kodikkaaksi ei keittiötä voi kutsua.
Ai niin, ja kaasuhellamme jäi; ei kovin yllättäen, Italiaan!