Yllätys,

Eli miten pelastetaan vanha talo

Ei kaikki ollut pelkkää auvoa. Pari tuntia paikalla oltuamme alkoi outo haju jota olimme olleet haistavinamme heti tullessa, tuntua jo kurkussa ja nielussa. 

Eipäs paineta paniikkinappulaa, hoimme itsellemme. Painajaiskuvia hometaloista alkoi silti vilistä mielessä. Kauppakirjassa oli kohta jossa myyjä vetäytyi kaikesta vastuusta. Olimmeko saattaneet itsemme lievästi ilmaistuna pahaan paikkaan?!

Tiesimme kyllä että katto oli vanha ja vuosi. Kattoremontti oli jokatapauksessa nopeasti aikataulussa, mutta oliko jotain peruuttamatonta jo tapahtunut?

Yön yli nukuttuamme olimme vähän rauhoittuneet. Eipä siinä muuta kuin tutkimaan välipohjaa. Eiköhän se hajun syy sieltä löydetä.

No ei tarvinnut mennä pitkälle. Vessan katon purku antoi jo ainakin ensimmäisen osuman. Läpimätä ja homehtunut lastulevy vanhan viemärin vieressä oli löytö numero yksi tällä saralla. Luulen silti että ei jää ainoaksi.