Ekat talkoot!

Ihanat ystävämme ilmoittautuivat hommiin. Mikäpä siinä, kyllähän niitä täällä piisaa. Rantaan oli syysmyrskyissä kaatunut puu.  Kävipä sitä paitsi tuuri, kaveri on sattumoisin metsuri. Hommahan kävi kuin strömssöössä, tai pitäiskö sanoa, […]

Hommat on käynnissä

Keittiö sitten näyttää tältä nykyään. Tai no, ei itseasiassa enää näytäkään kun lattiakin on jo pois. Ensimmäisen kerroksen eli muovimaton alta löytyi ”muutama” muukin kerros, ja kaikkein alimpana ikivanha lankkulattia! […]

Yllätys,

Eli miten pelastetaan vanha talo Ei kaikki ollut pelkkää auvoa. Pari tuntia paikalla oltuamme alkoi outo haju jota olimme olleet haistavinamme heti tullessa, tuntua jo kurkussa ja nielussa.  Eipäs paineta […]

Vihdoinkin

Eli Kiinalainen uusivuosi Uudenvuoden aattona 24.1.20 pääsimme vihdoin tutustumaan uuteen kotiimme. Pienenä yksityiskohtana mainittakoon että 15v aikaisemmin, länsimaisen uuden vuoden aattona pääsimme edelliseen kotiimme. Rotan vuosi alkoi siis meillä liukkaasti, […]

The Kohde!

Luopioisten wanha pappila löytyi oikeastaan lähes vahingossa. Kolme vuotta kohteen etsintää on pitkä aika, joten olinkin jo oikeastaan luopunut Etuoven jatkuvasta tutkailusta. Koko aikana olimme käyneet katsomassa viittä paikkaa, ja […]

Melkoinen täysikuu

Eli voiko kuulla olla jotain merkitystä? (Varoitus, teksti sisältää astrologisia termejä) Aika mielenkiintoista, mutta tuskin sattumaa, että tähän meidän muutos-prosessiin on täysikuu ollut kovasti vaikuttamassa. Eli koko puoli vuotta kun […]

Mistä on kyse?

Eli kuinka tähän on tultu? Kaikki alkoi siitä kun reilut kolme vuotta sitten menin täysin ilman ennakko-odotuksia elämänpolkuhoitoon Tampereen Pispalaan. Hoitaja-Maikki sai hoidon aikana vision ”mummoista” jotka olivat jopa jonossa […]

Loppiaispuuhaa

Tänään inspiroiduin.. Maalasimme ns vuositaulut eli tulevan vuoden kuukausille omansa. Tekniikka oli intuitio, oppiäitimme ja idean alullepanija jo monen vuoden takaa Kaija Juurikkala. Homma hoituu helposti, mielellään ota pari hyvää […]

Voimauttava Valokuvaus

Eli Näenkö Sinut oikein? Työmetodin ”Voimauttava Valokuvaus” on kehittänyt sosiaalikasvattaja Miina Sillanpää. Ehkä tunnetuin on ”Maailman ihanin tyttö”-projekti, jossa lastenkodin teini-ikäiset tytöt pääsivät kuvattaviksi Miinan kanssa siten kuin he itse […]